Vietin maaliskuun alussa rattoisat kolme päivää työelämäorientaatiossa Tutkivan teatterityön keskuksessa Arttu Haapalaisen johdolla. Tarkoituksenani oli mennä seuraamaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä, mutta pääsinkin itse osallistumaan työntekoon. Seuraavassa kerron hieman kokemuksistani tuolta lyhyeltä, mutta silti hyvinkin antoisalta ajalta.
Ensimmäisen päivän aikana sain hirveästi infoa Ylös-hankkeesta, jossa pyritään kehittämään ammattiteattereiden yleisötyötä. Muistiinpanoja tehdessäni annoin kynän sauhuta omaa tahtiaan ja mietin, pitäisikö minun oikeasti muistaa kaikki. Aihe kuitenkin on mielenkiintoinen ja sai minut innostumaan lisää tulevasta harjoittelusta. Kannatan itsekin sitä, että ammattiteattereissa tulisi olla enemmän yleisötyötä. Ehkä se tulevaisuudessa onkin mahdollista. Voimme vain elää toivossa.
Harjoittelun aikana osallistuin kahteen Artun vetämään Tamperetta käsittelevään työpajaan (Matka tamperelaisuuden ytimeen), jossa tuolloin kohderyhmänä olivat Tesoman toimintakeskuksen kehitysvammaiset. Meillä on oma maailmamme ja heillä on omansa. Miksi siis tuputamme omaa maailmaamme heidän maailmaansa? Työpajan edetessä tajusin, kuinka paljon jokainen osallistuja kuitenkin pystyi antamaan omasta maailmastaan muille. Opin ymmärtämään paremmin, että jokainen ihminen on yksilö, jolta voi oppia jotain uutta. Viimeisenä päivänä tepastelin työpajaan osallistuneiden maailmaan tekemällä haastattelun Tesoman toimintakeskuksessa. Haastattelussa ilmeni, kuinka paljon kehitysvammaiset olivat nauttineet työpajasta. Se antoi heille mahdollisuuden nauttia pienimuotoisesta teatterista ja toi normaalista poikkeavaa viihdykettä heidän arkeensa. He tahtovat samanlaista toimintaa lisää.
Joka antaa katseen vaeltaa, näkee totuuden. Miksi siis ammattiteatterit ovat vielä niin sokeita yleistyön puolesta? Tesoman kehitysvammaiset todistivat, ainakin minulle, että pienillä teoilla saa paljon muutoksia arkeen. Astumalla vieraaseen maailmaan saa elämästä irti enemmän. Yleisötyö luo maailman, jossa kukaan ei syytä sormillaan ja siellä jokainen saa olla mitä vaan. Minun maailmani on pieni, jossa on nyt jotain suurta.
Maria Järvinen
Esittävän taiteen I vuosikurssin opiskelija, Keski-Pohjanmaan AMK
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti