Yleisötyön kehittämishanke YLÖS tarjosi Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa kaikille avoimen Työhyvinvointia teatterin keinoin –seminaarin keskiviikkona 19.5. Tilaisuutta veti TTT:n yleisötyöstä vastaava teatteri-ilmaisun ohjaaja Arttu Haapalainen. Yleisöäkin oli kello 16.00 mennessä ehtinyt saapua jo puolisen salillista.
Tilaisuuden alussa Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Päivi Rauramo tähdensi työhyvinvoinnin ylläpitämisen ja edelleen kehittämisen merkitystä. Tiedolle työssäjaksamisesta olikin varmasti tilausta teatterityölleen uusia sovellutusmahdollisuuksia etsineen yleisönosan parissa.
Esiintymiskarismalla kyllästetty John Somers sai useat kuulijoista vakuuttuneeksi sosiaalisen draaman mahdollisuuksista. Somersin huokuma luottamus soveltavan teatterin sosiaalisiin ja taiteellisiin mahdollisuuksiin imarteli paikalle saapuneita teatterityöläisiä. Oman ja yleisönsä ammattitaidon kautta työelämän hyvinvointia lähestynyt Somers puhutteli taiteentekijöiden lisäksi myös yleisön ”tavallisia yhteiskuntatieteilijöitä”, kuten myöhemmin tarinateatterin yhteydessä saimme kuulla.
Tampereen Tarinateatteri olikin yksi seminaariohjelmiston mieleenpainuvimmista, Forumteatteri Forten ohella. Tarinateatterin toiminta-ajatus, lahjoittaa katsojille heidän omia kokemuksiaan näyttämöllisessä muodossa, onnistui keskiviikkona erinomaisesti. Tampereen Tarinateatteri kosketti ja yllätti myös tarinateatteritoimintaan varauksellisesti suhtautuneita. Oli erinomaista huomata esitysten pedagoginen voima, kyky tiivistää ja kerrata seminaarin siihenastisia sisältöjä.
Forumteatteri Forte on työyhteisövalmennusta tarjoava ammattimainen teatteriryhmä. Keskiviikkona Forte konkretisoi näyttämölle tosielämän esimerkin työpaikkakiusaamisesta. Esitys ja osallistaminen keskittyivät pitkälti kommunikaatiovaikeuksien pohtimiseen, mikä johtikin polveileviin kannanottoihin ja keskusteluun yleisön kesken. Itse jäin miettimään, miksi työpaikkakiusaajan pahoinvoinnin syiden pohtimiseen ja helpottamiseen ei keskiviikkoiltainen yleisö tarttunut.
John Somers kuvaili soveltavia teatteriteoksia muun muassa arkipäivän käytösmalleista vapaiksi neutraaleiksi tiloiksi, joissa mahdollistetaan tiivistettyjä tapaustutkimuksia todellisuudesta. Kuitenkin ihmiset, joilla sosiaalisia tarpeita olisi eniten, eivät luultavasti koskaan osallistu teatteritoimintaan.
Maia Häkli
torstai 27. toukokuuta 2010
maanantai 29. maaliskuuta 2010
POHOJALAANEN PIRKAMMAALAASTUU HETKEKSI
Vietin maaliskuun alussa rattoisat kolme päivää työelämäorientaatiossa Tutkivan teatterityön keskuksessa Arttu Haapalaisen johdolla. Tarkoituksenani oli mennä seuraamaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä, mutta pääsinkin itse osallistumaan työntekoon. Seuraavassa kerron hieman kokemuksistani tuolta lyhyeltä, mutta silti hyvinkin antoisalta ajalta.
Ensimmäisen päivän aikana sain hirveästi infoa Ylös-hankkeesta, jossa pyritään kehittämään ammattiteattereiden yleisötyötä. Muistiinpanoja tehdessäni annoin kynän sauhuta omaa tahtiaan ja mietin, pitäisikö minun oikeasti muistaa kaikki. Aihe kuitenkin on mielenkiintoinen ja sai minut innostumaan lisää tulevasta harjoittelusta. Kannatan itsekin sitä, että ammattiteattereissa tulisi olla enemmän yleisötyötä. Ehkä se tulevaisuudessa onkin mahdollista. Voimme vain elää toivossa.
Harjoittelun aikana osallistuin kahteen Artun vetämään Tamperetta käsittelevään työpajaan (Matka tamperelaisuuden ytimeen), jossa tuolloin kohderyhmänä olivat Tesoman toimintakeskuksen kehitysvammaiset. Meillä on oma maailmamme ja heillä on omansa. Miksi siis tuputamme omaa maailmaamme heidän maailmaansa? Työpajan edetessä tajusin, kuinka paljon jokainen osallistuja kuitenkin pystyi antamaan omasta maailmastaan muille. Opin ymmärtämään paremmin, että jokainen ihminen on yksilö, jolta voi oppia jotain uutta. Viimeisenä päivänä tepastelin työpajaan osallistuneiden maailmaan tekemällä haastattelun Tesoman toimintakeskuksessa. Haastattelussa ilmeni, kuinka paljon kehitysvammaiset olivat nauttineet työpajasta. Se antoi heille mahdollisuuden nauttia pienimuotoisesta teatterista ja toi normaalista poikkeavaa viihdykettä heidän arkeensa. He tahtovat samanlaista toimintaa lisää.
Joka antaa katseen vaeltaa, näkee totuuden. Miksi siis ammattiteatterit ovat vielä niin sokeita yleistyön puolesta? Tesoman kehitysvammaiset todistivat, ainakin minulle, että pienillä teoilla saa paljon muutoksia arkeen. Astumalla vieraaseen maailmaan saa elämästä irti enemmän. Yleisötyö luo maailman, jossa kukaan ei syytä sormillaan ja siellä jokainen saa olla mitä vaan. Minun maailmani on pieni, jossa on nyt jotain suurta.
Maria Järvinen
Esittävän taiteen I vuosikurssin opiskelija, Keski-Pohjanmaan AMK
Ensimmäisen päivän aikana sain hirveästi infoa Ylös-hankkeesta, jossa pyritään kehittämään ammattiteattereiden yleisötyötä. Muistiinpanoja tehdessäni annoin kynän sauhuta omaa tahtiaan ja mietin, pitäisikö minun oikeasti muistaa kaikki. Aihe kuitenkin on mielenkiintoinen ja sai minut innostumaan lisää tulevasta harjoittelusta. Kannatan itsekin sitä, että ammattiteattereissa tulisi olla enemmän yleisötyötä. Ehkä se tulevaisuudessa onkin mahdollista. Voimme vain elää toivossa.
Harjoittelun aikana osallistuin kahteen Artun vetämään Tamperetta käsittelevään työpajaan (Matka tamperelaisuuden ytimeen), jossa tuolloin kohderyhmänä olivat Tesoman toimintakeskuksen kehitysvammaiset. Meillä on oma maailmamme ja heillä on omansa. Miksi siis tuputamme omaa maailmaamme heidän maailmaansa? Työpajan edetessä tajusin, kuinka paljon jokainen osallistuja kuitenkin pystyi antamaan omasta maailmastaan muille. Opin ymmärtämään paremmin, että jokainen ihminen on yksilö, jolta voi oppia jotain uutta. Viimeisenä päivänä tepastelin työpajaan osallistuneiden maailmaan tekemällä haastattelun Tesoman toimintakeskuksessa. Haastattelussa ilmeni, kuinka paljon kehitysvammaiset olivat nauttineet työpajasta. Se antoi heille mahdollisuuden nauttia pienimuotoisesta teatterista ja toi normaalista poikkeavaa viihdykettä heidän arkeensa. He tahtovat samanlaista toimintaa lisää.
Joka antaa katseen vaeltaa, näkee totuuden. Miksi siis ammattiteatterit ovat vielä niin sokeita yleistyön puolesta? Tesoman kehitysvammaiset todistivat, ainakin minulle, että pienillä teoilla saa paljon muutoksia arkeen. Astumalla vieraaseen maailmaan saa elämästä irti enemmän. Yleisötyö luo maailman, jossa kukaan ei syytä sormillaan ja siellä jokainen saa olla mitä vaan. Minun maailmani on pieni, jossa on nyt jotain suurta.
Maria Järvinen
Esittävän taiteen I vuosikurssin opiskelija, Keski-Pohjanmaan AMK
torstai 18. maaliskuuta 2010
Soveltavasta teatterista
Ylös-hankkeen yksi keskeinen tavoite on nostaa soveltavan teatterin profiilia ja tuoda soveltavan teatterin työtapoja ammattiteattereihin.
Teatterin ajatellaan perinteisesti olevan sitä, että toiset katselevat kun toiset esiintyvät. Soveltava teatteri tarkoittaa sitä, että teatterin menetelmiä sovelletaan johonkin muuhun tarkoitukseen. Soveltavan teatterin työtavat koostuvat keskustelevista ja toiminnallisista harjoituksista, jotka sopivat kelle tahansa. Tehtävät ovat helppoja, eivätkä vaadi osaamista tai esiintymistaitoa. Tehtävät antavat turvallisen mahdollisuuden eläytymiseen ja itseilmaisuun: Kaikki tekevät tehtäviä yhtä aikaa, joten yleisöä ei ole.
Tyypillinen harjoitus on vaikkapa ”mielipidejana”, jossa osallistujat ilmaisevat mielipiteensä seuraavasti: Toisella seinällä on lappu, jossa lukee ”Kyllä”. Toisella seinällä on lappu, jossa lukee ”Ei”. Ohjaaja esittää väitteen, esimerkiksi ”Tampere on hyvä paikka asua”. Ne, jotka viihtyvät Tampereella, siirtyvät Kyllä-lapun luo, kun taas ne, jotka eivät viihdy Tampereella, siirtyvät Ei-lapun luo. Ne, joiden mielipide on kahden ääripään välillä, etsivät oman paikkansa mielipidejanalta. Ohjaaja käy haastattelemassa eri puolilla janaa seisovia ryhmäläisiä ja keskustelu Tampereen hyvistä ja huonoista puolista käynnistyy. Tällä menetelmällä koko ryhmä – ei vain ryhmän äänekkäimmät - pääsee ilmaisemaan mielipiteensä.
Toinen tyypillinen soveltavan teatterin työtapa on ”patsaiden” tai ”valokuvien” tekeminen. Ryhmä saa tehtäväkseen tehdä patsaan vaikkapa aiheesta ”Tampereen henki”. Keskusteltuaan hetken ajan aiheesta, ryhmä muodostaa oman näkemyksensä Tampereen hengestä asettumalla liikkumattomaksi ja äänettömäksi patsaaksi/valokuvaksi, jonka osa jokainen ryhmäläinen on. Patsas/valokuva voidaan myös herättää hetkeksi eloon tai ”videokuvaksi”.
Tämän kaltaisista harjoituksista koostetuissa ”työpajoissa” käsitellään usein ennalta valittua teemaa. Tampereen Työväen Teatterin yleisötyö-projektissa on etsitty tamperelaisuuden syvintä olemusta esim. lukiolaisten, ikäihmisten, kehitysvammaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Kaksi tuntia kestävässä työpajassa kaikki harjoitukset tähtäävät siihen, että ryhmä pohtii, oivaltaa ja ilmaisee, millainen kaupunki Tampere heidän mielestään on.
Soveltavan teatterin menetelmiä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Ylös-hankkeessa teatteria sovelletaan mm. seuraavasti:
Rauman Kaupunginteatterissa pyritään teatterillisten työpajojen avulla tukemaan nuorten hyvinvointia. Kokemukset koululuokkien parissa tehtävästä työstä ovat olleet rohkaisevia: Rauman seudun koulut ovat lähteneet innolla mukaan. Kouluissa on kysyntää uusille, inspiroiville tavoille käsitellä nuorille tärkeitä asioita.
Lahden kaupunginteatterissa on kierretty Päijät-Hämeen kylissä sekä Liipolan lähiössä tekemässä yhteisöteatteria paikallisten asukkaiden kanssa. Yhteisöteatterin idea lyhyesti on se, että mennään paikan päälle ”yhteisöön”, keskustellaan asukkaiden kanssa siitä, mikä on heille juuri tällä hetkellä tärkeää ja tehdään yhdessä valitusta aiheesta teatterillisia harjoituksia.
Tampereen Työväen Teatterissa on tamperelaisuuden tutkimisen lisäksi aloitettu kokeilu Tredea Oy:n henkilöstön kanssa. Kokeilussa pyrimme soveltavan teatterin keinoin parantamaan työhyvinvointia, sekä tutkimaan mikä työssä sujuu hyvin, mikä on haastavaa ja etsimään ratkaisumalleja haastaviin tilanteisiin kokeilemalla.
Teatteri perustuu siihen, että joku katsoo. Ilman katsojaa teatteriesitys ei ole olemassa. Soveltava teatteri taas vaatii turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin, jossa yleisöä ei ole. Ryhmän työskennellessä toiminnallisesti ja kehollisesti sille tärkeän aiheen parissa, on mahdollista synnyttää ideoita, joita ei pelkällä ”järkevällä keskustelulla” synny. Intuitio, inspiroituminen, heittäytyminen ja erilaisiin rooleihin eläytyminen tuottavat spontaaneja oivalluksia, jotka voivat johtaa muutokseen joko yksilön tai ryhmän toiminnassa.
Ylös-hanke (ja muut soveltavan teatterin toimijat) joutuvat usein kohtaamaan haasteen: Toiminta perustuu intiimiyteen ja luottamuksellisuuteen, siihen, että se tapahtuu poissa parrasvaloista. Miten siitä voi puhua? Miten voi vakuuttaa ihmiset siitä, että toiminta on hyödyllistä? Miten toimintaa voi raportoida? Miten sitä voi markkinoida?
Tälläkin hetkellä Suomessa tehdään paljon arvokasta ja hyvälaatuista soveltavan teatterin toimintaa. Viime vuosina uusia hankkeita ja projekteja on noussut ilahduttavasti ja tietämys alasta lisääntyy. Työtapojen esittely ja toiminnasta raportoiminen / kirjoittaminen on kuitenkin yhä harvinaista: Viime vuosina on ilmestynyt hyviä suomenkielisiä kirjoja, mutta netistä ei löydy paljonkaan suomenkielistä tietoa soveltavasta teatterista.
Soveltavan teatterin määrittäminen tai selittäminen ei ole helppoa. Olisi helppoa näyttää esitys / videopätkä, ja sanoa: ”Tällaista soveltava teatteri on”. Soveltavan teatterin vaikuttavuus aukeaa kuitenkin vain ryhmän kanssa toiminnassa. Tuo toiminta vaatii luottamuksellisuutta ja sitä, että toimintaa ei videoida.
Ylös-hankkeessa pyrimme ratkomaan näitä haasteita. Tulemme nettisivuillamme avaamaan soveltavan teatterin työtapoja ja julkaisemaan ”mallinnoksia” ja raportteja siitä, mitä olemme kentällä tehneet ja kuinka se on sujunut. Vuonna 2010 järjestämme seminaareja, joissa jaetaan tietoa ja kokemuksia. Uskomme ja toivomme, että kiinnostus soveltavaa teatteria ja muita taiteen soveltavia muotoja kohtaan jatkaa kasvamistaan. Soveltamisiin!
Arttu
Teatterin ajatellaan perinteisesti olevan sitä, että toiset katselevat kun toiset esiintyvät. Soveltava teatteri tarkoittaa sitä, että teatterin menetelmiä sovelletaan johonkin muuhun tarkoitukseen. Soveltavan teatterin työtavat koostuvat keskustelevista ja toiminnallisista harjoituksista, jotka sopivat kelle tahansa. Tehtävät ovat helppoja, eivätkä vaadi osaamista tai esiintymistaitoa. Tehtävät antavat turvallisen mahdollisuuden eläytymiseen ja itseilmaisuun: Kaikki tekevät tehtäviä yhtä aikaa, joten yleisöä ei ole.
Tyypillinen harjoitus on vaikkapa ”mielipidejana”, jossa osallistujat ilmaisevat mielipiteensä seuraavasti: Toisella seinällä on lappu, jossa lukee ”Kyllä”. Toisella seinällä on lappu, jossa lukee ”Ei”. Ohjaaja esittää väitteen, esimerkiksi ”Tampere on hyvä paikka asua”. Ne, jotka viihtyvät Tampereella, siirtyvät Kyllä-lapun luo, kun taas ne, jotka eivät viihdy Tampereella, siirtyvät Ei-lapun luo. Ne, joiden mielipide on kahden ääripään välillä, etsivät oman paikkansa mielipidejanalta. Ohjaaja käy haastattelemassa eri puolilla janaa seisovia ryhmäläisiä ja keskustelu Tampereen hyvistä ja huonoista puolista käynnistyy. Tällä menetelmällä koko ryhmä – ei vain ryhmän äänekkäimmät - pääsee ilmaisemaan mielipiteensä.
Toinen tyypillinen soveltavan teatterin työtapa on ”patsaiden” tai ”valokuvien” tekeminen. Ryhmä saa tehtäväkseen tehdä patsaan vaikkapa aiheesta ”Tampereen henki”. Keskusteltuaan hetken ajan aiheesta, ryhmä muodostaa oman näkemyksensä Tampereen hengestä asettumalla liikkumattomaksi ja äänettömäksi patsaaksi/valokuvaksi, jonka osa jokainen ryhmäläinen on. Patsas/valokuva voidaan myös herättää hetkeksi eloon tai ”videokuvaksi”.
Tämän kaltaisista harjoituksista koostetuissa ”työpajoissa” käsitellään usein ennalta valittua teemaa. Tampereen Työväen Teatterin yleisötyö-projektissa on etsitty tamperelaisuuden syvintä olemusta esim. lukiolaisten, ikäihmisten, kehitysvammaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Kaksi tuntia kestävässä työpajassa kaikki harjoitukset tähtäävät siihen, että ryhmä pohtii, oivaltaa ja ilmaisee, millainen kaupunki Tampere heidän mielestään on.
Soveltavan teatterin menetelmiä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Ylös-hankkeessa teatteria sovelletaan mm. seuraavasti:
Rauman Kaupunginteatterissa pyritään teatterillisten työpajojen avulla tukemaan nuorten hyvinvointia. Kokemukset koululuokkien parissa tehtävästä työstä ovat olleet rohkaisevia: Rauman seudun koulut ovat lähteneet innolla mukaan. Kouluissa on kysyntää uusille, inspiroiville tavoille käsitellä nuorille tärkeitä asioita.
Lahden kaupunginteatterissa on kierretty Päijät-Hämeen kylissä sekä Liipolan lähiössä tekemässä yhteisöteatteria paikallisten asukkaiden kanssa. Yhteisöteatterin idea lyhyesti on se, että mennään paikan päälle ”yhteisöön”, keskustellaan asukkaiden kanssa siitä, mikä on heille juuri tällä hetkellä tärkeää ja tehdään yhdessä valitusta aiheesta teatterillisia harjoituksia.
Tampereen Työväen Teatterissa on tamperelaisuuden tutkimisen lisäksi aloitettu kokeilu Tredea Oy:n henkilöstön kanssa. Kokeilussa pyrimme soveltavan teatterin keinoin parantamaan työhyvinvointia, sekä tutkimaan mikä työssä sujuu hyvin, mikä on haastavaa ja etsimään ratkaisumalleja haastaviin tilanteisiin kokeilemalla.
Teatteri perustuu siihen, että joku katsoo. Ilman katsojaa teatteriesitys ei ole olemassa. Soveltava teatteri taas vaatii turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin, jossa yleisöä ei ole. Ryhmän työskennellessä toiminnallisesti ja kehollisesti sille tärkeän aiheen parissa, on mahdollista synnyttää ideoita, joita ei pelkällä ”järkevällä keskustelulla” synny. Intuitio, inspiroituminen, heittäytyminen ja erilaisiin rooleihin eläytyminen tuottavat spontaaneja oivalluksia, jotka voivat johtaa muutokseen joko yksilön tai ryhmän toiminnassa.
Ylös-hanke (ja muut soveltavan teatterin toimijat) joutuvat usein kohtaamaan haasteen: Toiminta perustuu intiimiyteen ja luottamuksellisuuteen, siihen, että se tapahtuu poissa parrasvaloista. Miten siitä voi puhua? Miten voi vakuuttaa ihmiset siitä, että toiminta on hyödyllistä? Miten toimintaa voi raportoida? Miten sitä voi markkinoida?
Tälläkin hetkellä Suomessa tehdään paljon arvokasta ja hyvälaatuista soveltavan teatterin toimintaa. Viime vuosina uusia hankkeita ja projekteja on noussut ilahduttavasti ja tietämys alasta lisääntyy. Työtapojen esittely ja toiminnasta raportoiminen / kirjoittaminen on kuitenkin yhä harvinaista: Viime vuosina on ilmestynyt hyviä suomenkielisiä kirjoja, mutta netistä ei löydy paljonkaan suomenkielistä tietoa soveltavasta teatterista.
Soveltavan teatterin määrittäminen tai selittäminen ei ole helppoa. Olisi helppoa näyttää esitys / videopätkä, ja sanoa: ”Tällaista soveltava teatteri on”. Soveltavan teatterin vaikuttavuus aukeaa kuitenkin vain ryhmän kanssa toiminnassa. Tuo toiminta vaatii luottamuksellisuutta ja sitä, että toimintaa ei videoida.
Ylös-hankkeessa pyrimme ratkomaan näitä haasteita. Tulemme nettisivuillamme avaamaan soveltavan teatterin työtapoja ja julkaisemaan ”mallinnoksia” ja raportteja siitä, mitä olemme kentällä tehneet ja kuinka se on sujunut. Vuonna 2010 järjestämme seminaareja, joissa jaetaan tietoa ja kokemuksia. Uskomme ja toivomme, että kiinnostus soveltavaa teatteria ja muita taiteen soveltavia muotoja kohtaan jatkaa kasvamistaan. Soveltamisiin!
Arttu
maanantai 8. helmikuuta 2010
Asfalttia ja heinäseipäitä
Lahden kaupunginteatterin Päijät-Hämeen kyläyhteisöissä toteutuva yleisötyö etenee vielä tuntematonta päämäärää kohti.
Hartolassa enimmäkseen 40-50 vuotiaista koostuva ryhmä on jo innolla antamassa panosta harrastajateatterikentälle ja vaikka olemme kokoontuneet vasta muutamia kertoja, niin suunnitelmat ovat jo ensi elokuun ensi-iltaa pidemmällä, pysyvässä teatteritoiminnassa Hartolassa. Oman kotiseudun historia ja merkitys oman identiteetin muovaajana on noussut vahvasti esiin. Tammi-helmikuun aikana, ilmaisullisten harjoitteiden lisäksi, kokoamme tarinoita ja kertomuksia Hartolasta ja lähikuntien historiasta, aina esihistoriasta tähän päivään. Mikä merkitys on ollut muutaman tuhannen asukkaan kunnalla maatalousvoittoisessa yhteiskunnassa ja mitä roolia se näyttelee nykyisessä kulutusyhteiskunnassa?
Liipolassa lähiöseuran aktiivit ovat lähteneet rohkeasti kokeilemaan forum-teatteria ja keskustelemaan sen avulla arjen haasteista, kuten parveketupakoinnista, pihapoliiseista, uusista sukupolvista ja maahanmuuttajista. Keräämme myös kirjallisuudesta kohtauksia, joissa kuvataan kerrostaloelämän yhteisöllisyyttä ja rikkautta. Tekstejä esitetään jossain muodossa tulevan kevään ja kesän aikana.
Sekä Hartolassa että Liipolassa olemme tutustuneet Lahden kaupunginteatterissa esitettävään Otso Kauton ohjaamaan Anna Krogeruksen tekstiin "Kuin ensimmäistä päivää" ja pohtineet sen ajankohtaisuutta, sitä ovatko siinä ilmenevät yhteiskunnalliset epäkohdat arkea kaupungin asuinlähiössä ja maalaiskunnassa.
Yhteistyö Orimattilassa sijaitsevan teatterin kummikouluna toimivan Luhtikylän ala-asteen kanssa on myös käynnistynyt. Kevään aikana mietitään soveltavan draaman kautta 5-6-luokkalaisten kanssa ylä-asteelle ja nuoruuteen siirtymistä, minkälaisia mielikuvia, toiveita, pelkoja jne. siirtyminen ylä-asteelle ja nuoruuteen herättää.
Teemu
Hartolassa enimmäkseen 40-50 vuotiaista koostuva ryhmä on jo innolla antamassa panosta harrastajateatterikentälle ja vaikka olemme kokoontuneet vasta muutamia kertoja, niin suunnitelmat ovat jo ensi elokuun ensi-iltaa pidemmällä, pysyvässä teatteritoiminnassa Hartolassa. Oman kotiseudun historia ja merkitys oman identiteetin muovaajana on noussut vahvasti esiin. Tammi-helmikuun aikana, ilmaisullisten harjoitteiden lisäksi, kokoamme tarinoita ja kertomuksia Hartolasta ja lähikuntien historiasta, aina esihistoriasta tähän päivään. Mikä merkitys on ollut muutaman tuhannen asukkaan kunnalla maatalousvoittoisessa yhteiskunnassa ja mitä roolia se näyttelee nykyisessä kulutusyhteiskunnassa?
Liipolassa lähiöseuran aktiivit ovat lähteneet rohkeasti kokeilemaan forum-teatteria ja keskustelemaan sen avulla arjen haasteista, kuten parveketupakoinnista, pihapoliiseista, uusista sukupolvista ja maahanmuuttajista. Keräämme myös kirjallisuudesta kohtauksia, joissa kuvataan kerrostaloelämän yhteisöllisyyttä ja rikkautta. Tekstejä esitetään jossain muodossa tulevan kevään ja kesän aikana.
Sekä Hartolassa että Liipolassa olemme tutustuneet Lahden kaupunginteatterissa esitettävään Otso Kauton ohjaamaan Anna Krogeruksen tekstiin "Kuin ensimmäistä päivää" ja pohtineet sen ajankohtaisuutta, sitä ovatko siinä ilmenevät yhteiskunnalliset epäkohdat arkea kaupungin asuinlähiössä ja maalaiskunnassa.
Yhteistyö Orimattilassa sijaitsevan teatterin kummikouluna toimivan Luhtikylän ala-asteen kanssa on myös käynnistynyt. Kevään aikana mietitään soveltavan draaman kautta 5-6-luokkalaisten kanssa ylä-asteelle ja nuoruuteen siirtymistä, minkälaisia mielikuvia, toiveita, pelkoja jne. siirtyminen ylä-asteelle ja nuoruuteen herättää.
Teemu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
