Tilannetaju kunniaan!

Viime päivien aikana törmäsin mediassa kahteen varsin erilaiseen näkökulmaan soveltavan taiteen käytöstä osana hoiva- ja hoitotyötä.

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 9.7. psykologi ja läänintaiteilija Ava Nummisen kirjoitus "Kulttuuri osaksi muistisairaan hoitoa" kannusti edistämään toimintakulttuuria, jossa musiikki, tanssi ja muut taiteet toimisivat osana laitosten perushoitoa toimien luontevana ja tärkeänä osana laitosten arkea. Tutkimusten mukaan muistisairaat ihmiset hyötyvät osallistavasta taidetoiminnasta.

"Kun ihminen esimerkiksi maalaa, hän samalla suunnittelee, ennakoi, vertailee ja päättelee. Silmien ja käden koordinaatio stimuloi visuaalista ja sensomotorista aivokuorta. Hahmottaminen ja mielleyhtymät puolestaan aktivoivat muisti- ja tunnekeskuksia. Haurastunut tunne itsestä jäsentyy samalla ainakin hetkellisesti.", Numminen kirjoittaa.

Näin varmasti onkin. Kun ihminen taiteilee, leikkii, luo vailla tulosvastuuta, tekee asioita tekemisen ilosta, hän käyttää mieltään ja kehoaan kokonaisvaltaisesti. Se on ihmiselle hyväksi.

Varsin toisenlaisen näkemyksen soveltavasta taiteesta hoitoalalla toi esiin Ylen TV1:sen "häiriintynyt komediasarja" Ihmebantu. Sarjan samaan aikaan erittäin hauskassa ja erittäin ahdistavassa sketsissä nähtiin varsin väkinäisiä sairaalatrubaduureja työssään. Trubaduurit epäonnistuivat traagisesti kulloinkin kyseessä olevan tilanteen ja potilaan huomioimisessa. "Laput silmillä" he toivat esityksensä ja oman "fiiliksensä" / tulkintansa niin leikkaussaliin kuin kuolevan potilaan luo. Tilanne ei ollut koskaan vuorovaikutteinen, vaan taiteilija taiteili passiivisen potilaan toimiessa vastentahtoisena yleisönä. Pelottava ajatus - sängyssä makaava potilas on puolustuskyvytön uhri väkinäisen viihdyttäjän / "taiteilijan" edessä.

Ylös-projektissa pyrimme tukemaan ja edistämään soveltavan teatterin ja tanssin käyttöä hoiva- ja hoitoalalla. Työssä on ehdottoman tärkeää pitää huolta laadunvalvonnasta. Sairaaloissa ja laitoksissa on varmasti tarvetta taiteellisille esityksille, mutta ehkä vielä enemmän tarvetta on soveltavalle taiteelle ominaisille piirteille: yhdessä tekemiselle, vuorovaikutukselle, osallistumiselle, vapaaehtoisuudelle ja tasa-arvoisuudelle.

Jokaisen soveltavan taiteen tekijän tärkein ammatitaito on nähdäkseni tilannetaju ja kyky soveltaa tekemisensä kulloisellekin ryhmälle sopivaksi. Tämä edellyttää kykyä nähdä ja kuulla, asettua aitoon vuorovaikutukseen aistit ja mieli avoinna.

Soveltavalla taiteella on varmasti paljon annettavaa hoiva- ja hoitoalalla, kunhan pidämme huolen siitä, että Ihmebantun sketsin väkinäiset ja tilannetajuttomat "sairaalataiteilijat" jäävät vain fiktioksi!

Arttu

Ava Nummisen artikkeli

Ihmebantu